perjantai 30. marraskuuta 2012

LUUKKU 1

Joulukalenteri on taas auennut ;)
Tässä Vaniljainen kuivakakku valkosuklaalla ja jugurttirusinoilla.



OHJE:

Taikina:


200 g voita tai margariinia

2 dl sokeria

3 kananmunaa

1 leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

4 ½ dl vehnäjauhoja

200 g  vaniljarahkaa

Oman mielen mukaan jugurttirusinoita


Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen, vatkaten samalla taikinaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä rahkan kanssa. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun & korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla, noin tunti, kunnes kakku on kypsä. Anna kakun vetäytyä uunista oton jälkeen vuoassa hetki. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä.


Kuorrutus:
valkosuklaata
jugurttirusinoita
tomusokeria

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

KUMMIPOJAN KASTEKAKKU

Viime viikonloppuna 4.11 sain kahdeksannen kummilapsen. Sukupuolijakauma on nyt siten, että 6 poikaa ja 2 tyttöä :)
Tässä kakussa on 6 munan pohja ja täytteenä vadelmia ja pätkismoussea.

Koristeet ja pohjan tein jo kotona valmiiksi ja itse ristiäiset olivat Espoossa. Kukkien hauraat terälehdet eivät yhdessä kukassa pysyneet matkustamisen aikana ehjänä, vaikka kuinka varovasti yritin laukkua kuljettaa. Onneksi kutakuinkin sen rikkinäisen kohdan sai peitettyä.




Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois, 
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois, 
pölyt pojan polvista pyyhkimään pois. 
Onnea, iloa, ihmeitä koettaviksi, 
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäviksi, 
kaiken tään pienelle lahjaksi sois.



Onnea Aarni Eino Aatami <3



KAKKU MÖKKITULIAISIKSI

Tämä kakku lähti Leville. Toiveena oli kelomökki ja poro. Tuli sitten vaan tällänen tosi yksinkertanen mökki, vaikka todellisuudessa tuo Kojamo on laadukas kelohuvila, kolmessa kerroksessa.
Kakussa 6 munan pohja ja täytteenä vadelma-mustikkamoussea.