maanantai 30. huhtikuuta 2012

VAPUN TOIVOTUS

Kolmen yön työputki takana ja nyt alkaa vapaat. Tänään olisikin tarkoitus paljuilla vapun kunniaksi.Vesi onkin paraikaa sinne valumassa. Tälle vuodelle emme olekaan sitä vielä käyttäneet, joten ehkä se täyttyy, vaikka se  vuotaakin  "mukavasti". 
Seuraksi saamme tänne ystäväperheen ja tiedossa  olisi myös hyvää ruokaa.
 Toivotan siis kaikille oikein...


sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

VALMIITA JA EI NIIN VALMIITA

 Nyt on ollutkin hiljasta neulomisen suhteen. Ei ole ollut inspistä ja muuta tekemistä ollut sen verran enemmän, että puikot ovat saaneet jäädä vähäksi aikaa. Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä se inspis sieltä taas tulee ja kun se tulee niin ei malta puikkoja käsistään pois laittaa. Silloin syntyy sukkia kuin sieniä sateella.

Nämä pikkuruiset sukat olen tehnyt ystäväni kaksostytöille 
                            

Tässä jo jonkin aikaa tekeillä ollut projektini (saas nähä valmistuuko koskaan). Isoäidinneliöistä olisi tarkoitus valmistua vauvan peitto. Olisikohan tällä hetkellä valmiina 25 palaa. Kerrankin olen ollut järkevä ja laittanut samoin tein paloja yhteen, muuten mä en varmaan sais niitä yhistettyä ollenkaan. Katsotaan nyt sitten milloin saan inspiksen jatkaa palojen virkkausta.


Huiveja olen myös tehnyt aika päiviä sitten, mutta en ole saanut niitä tänne laitettua.
Nämä huivit ovat itselleni


Tässä on meidän neidille ja hänen kaverilleen 


Pinkki huivi naapurin tytölle ja oranssiruskee työkaverille



perjantai 27. huhtikuuta 2012

MY LITTLE PONY KAKKU

4-vuotiaalle tyttöselle lähti tämä My little pony-kakku. Kakussa 9 munan pohja ja täytteenä mansikkamoussea ja valkosuklaata.





keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

SISUSTUSKUTSUJEN KAKKU

Tänään pidin  living and room sisustuskutsut, joista kuulin eka kerran viime viikolla.
Eipä minua tarvinnut kauaa houkutella, kun suostuin kutsut pitämään.  Sisustustavaroiden lisäksi oli myös koruja. Kaikkea ihanaa ja kaunista oli tarjolla, joten ei yllätys että tuli niitä myös tilattua. Joitakin juttuja jäin vielä kaipaamaan, joten kutsuja odotellessa :D
 Mukavasti tuli  naisia talo täyteen. Kiitos kaikille ihanille mukanaolosta.

Kakkuahan oli perinteisesti minun kutsuilla tarjolla (mihinkä sitä koira karvoistaan pääsis ). Ei ollut mitään suunnitelmaa. Sen kun vain aloin väsäämään jotaki kukkaa.


Kakussa on 6 munan pohja ja täytteenä mustikkaa, valkosuklaamousse ja dajmia


mm. tästä kolmikerroksiseta lasipurkista jäin haaveilemaan. Se oli loppuunmyyty, mutta tulee onneksi lisää syyskuussa :)


Tässä kuvia  kutsuilta:







maanantai 23. huhtikuuta 2012

TRAKTORIKAKKU

Tänään toistaiseksi nuorin kummipoikani täyttää 2-vuotta ja synttäreitä juhlittiin eilen. Tämän kakun tein todelliselle traktorimiehelle :D
Kakussa 9 munan pohja ja täytteenä toiveesta vadelmamoussea.




KORISTEITA RISTIÄISKAKKUIHIN

Nämä tein jokin aika sitten ristiäiskakkuihin.





HEVISAURUSKAKKU

Tämän hevisauruksen vein kummipojalleni ja hänen veljelleen, kun juhlimme yhteissynttäreitä 15.4. Pojat ovat kovia saurus faneja  :)
Kakussa 6 munan pohja ja täytteenä mansikkamoussea dajmilla.


ONNEA RASMUS JA NIKLAS!!


lauantai 21. huhtikuuta 2012

MASUKAKKU

Tämän kakun tein ihanalle ystävälleni n. viikko sitten. Kolme päivää tästä syntyivät ihanat tyttöset <3
Nyt odotan, että pääsen heitä katsomaan. Minä kun olin juuri silloin vapaalla, kun he olivat osastolla.
Kakussa 8 munan pohja ja täytteenä vadelmamousse.




KIITOS KAKKU

Tämä kakku lähti kahden opiskelijan mukana kiitokseksi harjoittelujakson päätyttyä.
Kakussa on 6 munan pohja  ja täytteenä vadelmamoussea suklaapaloilla.




perjantai 20. huhtikuuta 2012

VUODATUKSESTA BLOGGERIIN

Tervetuloa uuteen blogiini. Tänne olisi tarkoitus lähipäivien aikana alkaa lisäämään juttuja kakuista ja käsitöistä. Vie hetken ennenkuin olen sinut tämän bloggerin kanssa, mutta eiköhän se tässä ajan janssa ala sujua.